Tänään koitti armoitettu päivä ja menin klinikalle arvioituttamaan munanjohtimieni aukiolon!

Tulos oli HYVÄ!!! Jee!!!!:) *tuulettaa*

Torveni ovat auki, ei näkynyt mitään poikkeavaa. Kohdun limakalvo tosin ohut ja ovikisissa ei vielä valikoitunutta follikkelia, mutta sopivat kierron vaiheeseen. Eikä edes juurikaan sattunut!!

Lääkäri arvioi ilanteen periaatteessa ihan hyväksi myös luomuraskaudelle! Lisäksi SSG tutkimus jo itsessään saattaa "avata" tietä munasolulle ja siittiöille, ja lääkäri arveli "näppituntumalla" että usein tutkimuksen jälkeen raskautumismahdollisuus on vielä parempi. Eli päädyttiin nyt niin että odotetaan syksyyn ja mikäli silloin ei ole mitään tapahtunut, voidaan tehdä inssi.

Oli se kyllä huojentava kuulla! Toisaalta: nyt jatkuu edelleen Yritys, oviksen tikutus jne. Mutta tietoisesti helpottaa että periaatteessa mitään ei ole vialla, täytyy vaan antaa luonnolle aikaa. Kun vaan malttaisi olla stressaamatta....

Hyvän tuloksen stimuloimana marssin heti apteekkiin ja ostin Haikkiksen ja Rasavillirusakon vinkkaaman Clearbluen digitaalisen ovulaatiotestin (lisäksi ostin toki myös takin ja pari paitaa..:).

Eli nyt eletään rauhassa, ei stressailla ja koitetaan raskautua! (...niinpä niin...)

Lisäys: Wappuprojektiin ei taideta enää ehtiä, tai jos tästä kierrosta...:)