Joo, vähitellen tästä selvitään... Eilen sivosin koko kämpän hirveellä vimmalla, taattua terapiaa! Järjestelin kaappeja, tavaroita, imuroin, pesin suihkukaapin ja jynssäsäsin pienet osat hammasharjalla puhtaaksi, tyhjensin hajulukot, siistin keittiön, pyyhin kaikki kaapit ja huoneiden ovet mikroliinalla,  järjestin eteisen kenkäkaapit....mies oli krapulassa ja _erittäin_ tyytyväinen etten halunnut apua.
Mä taas mietin mielessäni, että mihinköhän sitten purkaisin ahdistukseni jos meillä kävisi siivooja, niinkun mies on usein ehdotellut...

Liskäsi ostin lohdutukseksi itselleni kalliin sisustuslehden ja fazerin salmiakki-suklaata, joita nautin punaviinin kera sitten illemmalla.

Välillä olo on ihan ok, mutta pienestäkin asiasta tulee pala kurkkuun ja silmät sumenee. Syytän kyllä osin hormoneja tästä itkupilliydestä, en oikeesti oo tällanen....*nyyh*

Suunnaton haikeus valtasi mielen kun aamulla oli syksyn tuoksua ilmassa. Taas syksy on täällä, kesä on mennyt.  Kesän huoleton olo vaihtuu syksyn ahdistavaan suunnitelmallisuuteen ja tekemättömien töiden paineeseen.  Vaikka on vielä viikko kesälomaa jäljellä, iltaisin nukkumaan menessä työpaineet hiipii ajatuksiin. Yritän työntää niitä taka-alalle, vaihtelevalla menestyksellä. Pitäisi kuitenkin pystyä nauttia tästä viimeisestäkin lomaviikosta. Ehkä pako mökille auttaisi.

Juteltiin miehen kanssa ja päätettiin aloittaa inseminaatiot!!!!
Soitan kohta klinikalle aikatauluista ja käytännön asioista, jännittää!!!!
Onneksi mulla on kierto säännöllistynyt joten voitaneen tehdä luonnon kiertoon.
Tästä ei taida sitten enää olla paluuta.... mutta nyt ollaan jo kypsiä, malttamattomia, kipeitä ja onnettomia tän 2 vuoden projektin kanssa.
Miehen vähän huonoilla simpoilla inseminaatio voisi olla se pieni apu mitä me tarvitaan, ja aika luottavaisin mielin lähdemme siihen. Katsotaan mitä klinkalla sanotaan...