Tänään oli jännät paikat, aloitin uudessa työpaikassa! Eka päivä oli rankka mutta antoisa.

Ei ehtinyt paljoa tota KP1:stä miettiä, eilen oli jo sellanen olo että tiesin tänään aamulla sen tulevan. Eilen (ja useana aiempana päivänä) myös testi oli nega.

Näköjään se menee niin että aina joka toisessa kierrossa tulee se totaalinen romahdus, ja joka toisessa vaan lievä, niinkun nytkin. En tiedä nyt mitä tehdään inssien/hoitojen suhteen.

Tuntuu etten millään pääse tuolta töistä kontrolliultriin tai hoitoihin, varsinkaan kun nyt on juuri vaihtanut työpaikkaa. Ehkä sit vuoden vaihteessa...jos vaan malttaa sinne saakka.

Välillä tuntuu jo että tää on meidän kohtalo. Vaikka se on haikeeta ja vaikeet, ei voi välttyä ajatukselta että meille ei vaan ole tarkoitettu lasta. Ehkä mun elämän tarkoitus onkin auttaa toisten lapsia maailmaan (synnytysten/raskaanaolevien hoito).

Tapasin edellisessä työpaikassa vikoina päivinä työkaverin, joka kertoi lapsettomuudestaan. He olivat yrittäneet jo 6 vuotta, mutta eivät halunneet hoitoihin. He olivat päättäneet että he eivät halua keinoalkuista lasta ja tyytyvät siihenkin jos heille ei lasta suoda. Hän suhtautui niin luonnollisesti ja tyynesti asiaan, jotenkin kauniisti ja rauhallisesti, että oikein ihmettelin. Voikun itsekin oppisi jotenkin elämään tän asian kanssa, olisi paljon helpompaa.

Saa nähdä mitä tulevaisuus meille tuo...