Täällä vähitellen toivutaan, ainakin fyysisesti.

Perjantaina kävin kontrollissa. HCG oli laskenut, ei niin hyvin kun olisi toivonut, mutta kuitenkin laskusuunnassa. Voi kuulemma mennä aikaa ennenkun tää huono raskaus on kokonaan ohi.
Ultrassa sensijaan löytyi uusi mutka matkaan: munasarjakysta! Oli kasvanut viikossa 2cm->6cm.
Ei hyvä!! Mitään hoitoja ei voida aloittaa ennenkun kysta on hävinnyt. Jos ei itsestään häviä parissa kuukaudessa, tai kasvaa vielä isommaksi, voin joutua leikkaukseen...ÄÄK!!!

Ei nyt jaksais yhtään ylimäärästä muttaa...
Viikon lohtu oli kun soitin meidän lapsettomuuslääkärille, ja sovittiin IVF suunnittelukäynti jo ennen joulua! IVF todennäköisesti päästään aloittamaan onneksi jo tammikuussa, riippuen nyt miten HCG laskee, kierto käynnistyy ja sitten on vielä tämä kysta.
 
Todella innoissani odotan tulevaa hoitoa, toivoisin että aika kuluisi siivillä ja päästäis taas eteenpäin!!! Odotukset IVF:n suhteen on korkealla, vaikka tiedän että myös pettymykset tulee kovina.  Täytyy pitää itsensä kiireisenä tämä väliaika, tehdä töitä ja suunnitella joulua.
Kuitenkin päällimmäisenä on ajatus siitä, että ehkäpä meillekin vielä ensivuonna tulee vauva...:)