Eilen ultrassa näkyi ainakin 10 hyvää kasvavaa rakkulaa, eikä mikään ollu vielä ottanut johtoasemaa. Näytti kuulemma hyvältä ja odotusten mukaiselta. Sunnuntaina lisään pistoarsenaaliin jarrupiikin, ja tiistaina seuraava ultra. Punktio näyttäisi paikantuvan ensiviikon perjantaille. Lääkärin mukaan munasarjat on "otollisesti" heti emättimen vieressä joten punktiossa ei ole odotettavissa mitään hankaluuksia. (Ihan hyvä niin!). Hyperstimulaation uhka on kuitenkin mulla suuri, joten sain ihjeeksi juoda ainakin 2l vettä päivittäin, lisäksi kaikki muu liikunta paitsi kävely on kielletty.

Alun jännitys on jo vähän laantumassa, ei tää pistäminen sinänsä ole mitään rankkaa. Koitan asennoitua tähän hoitoon nyt ihan "matkustajana", päivä kerrallaan. Katotaan tietty mikä on vointi ensviikolla, ja varsinkin punktion jälkeen.. Vähän alkaa olla jo tuntemuksia tuolla alakerrassa. Molemmin puolin sellasta jomotusta kun normaalistikin ennen ovulaatiota. Lisäksi on jatkuva jano, pitääkin tästä lähteä juomaan...