Niin se koitti hetki, jolloin haaveet lyötiin pirstaleiksi ja elämän suunnitelmat täytyi laittaa taas kerran uusiksi. Sama prosessi, jonka käyn läpi joka kuukausi, nyt vain voimakkaampana, vahvempana, lopullisempana. Toiveet oli korkealla, kaiken piti olla kohdallaan ja tilanteen otollinen, suunnitelmia tehtiin ja haaveita rakenneltiin...että JOS vaikka....ja sieltä sitten tiputtiin... Tuntemuksien mukaan osasin aavistella lopputuloksen, mutta Miehelle isku oli ensimmäistä kertaa kovempi.

Perjantaina syötiin lohturuokaa, juotiin punaviiniä ja juteltiin. En ole oikein jaksanut edes itkeä kunnolla, sellasta pientä tihrustelua ja ikeskelyä. Tuntuu ettei jaksa huutaa, parkua tai vaipua epätoivoon. Mieli on matala ja itku kurkussa mutta se ei tule ulos....:(

On vaan mentävä eteenpäin, mikään ei muutu, taaskaan. Elämä jatkuu, samanlaisena, ollaan kahdestaan ja taistellaan lapsettomuushoidoissa. Elämä vaan ON epäreilua, ei voi mitään, pakko jatkaa ja taistelle, tää on näköjään meidän rasti elämässä.

Ainoa mieltä kirkastava ajatus on tuleva matka, kahdestaan, minä ja Mies. Aurinkoa, urheilua, lepoa, hyvää ruokaa ja rentoutumista. Aikaa itselle ja parisuhteelle. Onneksi varattiin matka jo aiemmin, muuten ei kestäisi! Hyvältä tuntuu myös päästä urheilemaan, saada kroppa tavallaan "takaisin itselle". Viimeisen kuukauden ajan vartaloni on ollut pelkästään tutkimus- ja arviointikohde, neulatyyny, munasolujen kasvatuskori, lääkesieni, mustelma- ja kipuindikaattori, alkionhautomo ja kaikenlaisten oireiden tulkintalähde. Nyt saan jättä kivut, pistot ja mietinnät taakse ja keskittyä normaaliin elämään. Saan nauttia urheilusta, seksistä, hyvästä ruuasta ja viinistä...

Seuraava kierto on välikierto ja jälkitarkastus varattu parin viikon päähän. Sitten mahdollisesti 1. PAS, en vielä tiedä tuleeko luonnonkiertoon vai lääkkeelliseen. Sen tiedän että tää välikierto on LOMAA kaikesta tästä!!!! En tikuta ovista, en mieti kiertopäiviä, en MITÄÄN!!! Saatan jopa pitää taukoa blogista....