Tuntuu kuin olisi oravanpyörässä, pinnistelee ja pyristelee muttei pääse eteenpäin.
Koittaa selvitä päivästä toiseen, tehdä asioita, elää tätä päivää... Silti kun katsoo eteenpäin ja taaksepäin, aika on ikäänkuin pysähtynyt. Ollaan samassa tilanteessa kun vuosi sitten. Käydään töissä, urheillaan, siivotaan, laitetaan kotia, katotaan telkkua... ja toivotaan vauvaa. Ollaankohan me taas vuoden päästä samassa tilanteessa? Onko mikään muuttunut? Jäädäänkö me kahdestaan? Pitäisikö osata "elää" kahdestaan, hyväksyä tilanne? Ainakaan vielä en ole valmis, haluan taistella, yrittää, tsempata ja toivoa!

Varasin ajan klinikalle, 14.3. mennään kuulemaan tilanne, mieskin vie näytteet ennen sitä.
Toivoisin että saatais Clomit, muttei vielä tarttis välttämättä ryhtyä rankempiin hoitoihin, edellyttäen tietty että miehen näyte on kunnossa. Jos vaikka tämä kevät toisi tullessaan jotain uutta meidän elämään...? :)